Eatnigiela oahppan buresbirgenbálvalussan / Äidinkielen oppiminen hyvinvointipalveluna

Suomagillii vuollin / Suomeksi alempana

 

Lávvordaga 10.2.2018 Anáris ordnejuvvui seminára, gos ságastalle duohtavuohta- ja soabadankomiššuvnna ásaheamis. Beaivi lei dievva dovdduid, go sápmelaččat ságastallet iežaset vásáhusain ja muitaledje daid birra stáhta ovddasteddjiide. Semináras bođii ovdan erenomážit sámegiella – dan geavaheapmi duohtavuohta- ja soabadankomiššuvnnas ja giela massin ja ruovttoluotta váldin studerema bokte. Panelaságastallamis oassálastit muitaledje iežaset vásáhusain, mo sámegiella lea váikkuhan sin identitehttii ja buresbirgemii. Ida-Maria Helander humai giela massima ja dan oahpahallama birra trauman ja trauma gieđahallamin. Son deattuhii, ahte giela oahpahallan ii čuoza dušše dan olbmui, gii ieš oahpahallá giela, muhto maid su lagas olbmuide. Maid sii gieđahallet daid sivaid, manin giella ii leat geavahuvvon ja sirdojuvvon boahttevaš buolvvaide.  Massojuvvon eatnigiella trauman lea dutkan ovdamearkka dihte Risten Mustonen. 

 

Giella lea boahtán ovdan aivve erenomáš vugiin maid SÁRA-fitnu kvalitatiiva materiálain ja jearahallanskovi bohtosiin. Mii leat dál analyseremin bohtosiid, muhto jo dál lea čielggas, ahte sámegielaid oahppamii lea stuorra dárbu. Dat oidno ee. nie, ahte vástideaddjit váillahedje erenomážit mánáid sámegielaid oahppamii laktáseaddji árabajásgeassin- ja skuvlabálvalusaid. Go jearaimet olbmuin, makkár eará bálvalusaide livččii dárbu, sii namuhedje okta deháleamosin vejolašvuođa oahppat sámegielaid ollesolmmožin.

 

Dábálaččat, go lea sáhka bálvalusain Suomas, bálvalusaid juohkit sosiála- ja dearvvašvuođabálvalusaide ja árabajásgeassin- ja skuvlabálvalusaide – olles olbmuid giellaoahpahallan veardidit dávjá asttoáiggedoaimmaide. Sámegielaid oahpahusa mánáide dorvvastit árabajásgeassinláhka ja vuođđooahpahusláhka.  Ollesolbmuid giellaoahpahusas ii leat seammalágán lága dorvu. Sámegiela massán ollesolbmot sáhttet oassálastit giellakurssaide. Kurssaid fálaldat lea lassánan gáiddusoahpahusa mielde, muhto oahpahusa ordnen lea ain soaittáhagas erenomážit sámeguovllu olggobealde. Lávvordaga panelaságastallan bijai mu smiehttat, ahte jos giella lea trauma, amma giellaoahpahus lea dalle eanet psykososiála doarjjabálvalus go asttoáiggedoaibma? Galggašeimmetgo álgit hupmat sámegiela oahpahusas buresbirgenbálvalussan iige dušše giellakursan? Jos giellaoahpahusa álgit jurddašit buresbirgenbálvalussan, makkár máhtut oahpaheaddjis galggašedje leat? Reahkkágo oahpahit giela vai galggašiigo oahpahusas leat vejolašvuohta doarjut oahppi ja su lagas olbmuid, go sii álgit gieđahallat giellatrauma?

 

Lávvordaga panelas ságastalle maid das, gieđahalletgo vejolaš duohtavuohta- ja soabadankomiššuvnnas dušše mannanáiggi dáhpáhusaid vai galggašiigo dat sisttisdoallat maid daid áššiid, mat dáhpáhuvvet ain dán áigge? Sámegielaid massin eatnigiellan lea okta dain áššiin, maid birra ii sáhte hupmat dušše mannanáiggi dáhpáhussan. Máŋggat sápmelaš ollesolbmot háliidivččet oahpahallat sámegielaid, muhto sis eai leat doarvái olu vejolašvuođat oassálastit oahpahussii. Maid sámeguovllu olggobealde bohtet ovdan váttisvuođat mánáid giellabeasse-, árabajásgeassin- ja skuvlabálvalusaid ordnemis. Go hupmet sápmelaččaid buresbirgemis, galggašeimmetgo álgit hupmat giellaoahpahusas ovttas sosiála- ja dearvvašvuođabálvalusain, seammá dehálažžan go váikkoba doavttirbálvalusat?

 


 

Lauantaina 10.2.2018 Inarissa järjestettiin seminaari Totuus- ja sovintokomission perustamisen edellytyksistä. Päivä oli täynnä tunteita, kun saamelaiset keskustelivat kokemuksistaan ja kertoivat niistä valtion edustajille. Seminaarissa nousi esiin erityisesti saamen kieli – sen käyttö totuus- ja sovintokomissiossa ja kielen menettäminen ja sen takaisin ottaminen opiskelun kautta. Paneelissa keskustelijat kertoivat omia kokemuksiaan siitä, miten saamen kieli on vaikuttanut heidän identiteettiinsä ja hyvinvointiinsa. Ida-Maria Helander puhui kielen menettämisestä ja sen opiskelusta traumana ja trauman purkamisena. Hänen puheenvuorossaan korostui, että kielen opettelu ei vaikuta vain kieltä opiskelevaan henkilöön vaan koko hänen lähipiiriinsä. Ihmisen opetellessa menetettyä äidinkieltä myös hänen läheisensä kohtaavat ne syyt, jotka johtivat siihen, ettei kieltä ole puhuttu ja siirretty seuraaville sukupolville. Menetettyä äidinkieltä traumana on tutkinut muun muassa Risten Mustonen. 

 

Kieli on noussut esille aivan erityisellä tavalla myös SÁRAn laadullisissa aineistoissa ja lomakekyselyn tuloksissa. Analysoimme parhaillamme tuloksia, mutta jo nyt on selvää, että saamen kielten oppiminen nousee esiin isona palvelutarpeena. Tämä näkyy muun muassa siten, että vastaajat kaipaavat erityisesti lasten saamen kielten oppimiseen liittyviä varhaiskasvatus- ja koulupalveluja. Kun kysyimme ihmisiltä, mitä muita palveluita he tarvitsisivat, saamen kielen oppiminen aikuisena oli yksi tärkeimmistä.

 

Yleensä suomalaisessa palvelujärjestelmässä palvelut jaetaan sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä varhaiskasvatus- ja koulupalveluihin – aikuisten kielenopiskelu vertautuu lähinnä harrastukseen. Saamen kielen opetusta turvaavat lapsille varhaiskasvatuslaki ja perusopetuslaki. Aikuisten kielenoppimisella ei ole vastaavaa lainsäädäntöä turvanaan. Ne aikuiset, jotka ovat menettäneet saamen kielen, voivat hakeutua kielikursseille. Kurssitarjonta on lisääntynyt verkkokurssien myötä, mutta edelleen opetusta on vaihtelevasti saatavilla etenkin saamelaisalueen ulkopuolella. Lauantain paneelikeskustelu sai minut miettimään, että jos kieli on trauma, eikö kielen opetuksessa ole kyse ennemminkin ihmisen hyvinvointia tukevasta psykososiaalisesta tukipalvelusta kuin harrastuksesta? Pitäisikö meidän alkaa puhua saamen kielen opetuksesta hyvinvointipalveluna eikä pelkkinä kielikursseina? Jos kielenopetus aletaan nähdä hyvinvointipalveluna, millaisia valmiuksia opettajalla on oltava? Riittääkö kieliopin opettaminen vai pitäisikö opetustilanteessa olla valmius kohdata niitä tunteita, joita kielitrauman käsittely oppilaissa ja heidän läheisissään herättää?

 

Lauantain paneelissa keskusteltiin myös siitä, käsitelläänkö mahdollisessa totuus- ja sovintokomissiossa vain menneitä tapahtumia vai tulisiko sen sisältää myös nykyhetken tapahtumat. Saamen kielten menettäminen äidinkielenä on yksi niistä asioista, joista ei voida puhua vain menneessä aikamuodossa. Moni saamelainen aikuinen haluaisi oppia saamen kielen, mutta riittäviä mahdollisuuksia opetukseen osallistumiselle ei ole. Myös saamelaisalueen ulkopuolella esiin nousevat lasten kielipesä-, varhaiskasvatus- ja koulupalveluiden järjestämisen vaikeudet. Kun puhutaan saamelaisten hyvinvoinnista, pitäisikö alkaa puhua kielenopetuksesta sosiaali- ja terveyspalvelujen rinnalla, yhtä tärkeinä kuin vaikkapa lääkäripalvelut?

Mainokset